Syöpä ei katso rajoja

Suomessa sairastetaan samoja syöpiä kuin muuallakin maailmassa. Korkean syöpäriskin geenejä on kuitenkin vain harvoilla, sanoo HUS:n genetiikan ylilääkäri Kristiina Aittomäki.

Suomalaisten kaksi yleisimmin sairastamaa syöpää ovat rinta- ja paksusuolisyöpä. Rintasyöpään sairastuu useimmin nainen kun taas paksusuolisyöpä on miesten sairaus. Myös eturauhassyöpä on melko yleinen etenkin iäkkäillä miehillä. Ylilääkäri Kristiina Aittomäki sanoo, että syöpään voi sairastua myös ilman geeniperimää.

– Esimerkiksi naisilla riski sairastua rintasyöpään on 10 prosenttia. Eli keskimäärin joka kymmenennellä naisella riski on olemassa. Normaalia korkeampi syöpäriski juontuu taas perintötekijöistä. Eli jos suvussa on ollut syöpätapauksia aiemmin tai kyseinen henkilö on sairastanut kaksi eri syöpää jo hyvin nuorena on syytä epäillä geenivirhettä, joka altistaa syövälle.

Vaihtoehtoina seuranta tai leikkaus

Mikäli epäilys normaalista korkeammasta syöpäriskistä kalvaa mieltä, voi asian tutkituttaa verikokeella. Jos riski todetaan, on olemassa vaihtoehtoja miten menetellä jatkossa, sanoo Aittomäki.

– Jos asiakkaalla todetaan korkeampi syöpäriski, on kaksi vaihtoehtoa. Joko laitetaan hänet seurantaan, tai sitten riskialue leikataan. Paksusuolisyövässä on mahdollisuus myös leikata syövän esiasteita. Rintasyövässä ei esiasteita kuitenkaan ole, joten leikkaus on ainoa mahdollisuus.

Suomalaisilla ei kansallissyöpää

Vaikka geenitekniikka ja lääketiede ovat meillä huipputasoa, eivät alan asiantuntijat ole löytäneet pelkästään Suomessa esiintyvää syöpää. Myöskään syövän esiintyvyydessä ei ole suuria eroja muihin maihin nähden.

– Syöpäalttiudet eivät ole väestökohtaisia. Esimerkiksi rintasyöpäalttiutta kohottavan geenivirheen kantajia on kaikissa maissa kuten periytyvän paksusuolen syövän geenin kantajiakin. Meillä ei siis ole olemassa omaa kansallissyöpää, totaa Aittomäki.

Geenitutkija Kristiina Aittomäki on myös toiveikas geeniteknologian mahdollisuuksista. Hänen mukaansa tiettyjen geenivirheiden korjaaminen tietyissä sairauksissa on jo näköpiirissä.

(MTV3)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.