Syysmyräkkä etelään tiistaina

Voimakas matalapaine saapuu maan eteläosaan tiistaina. Tuuli on voimakasta etelässä ja maan keskiosassa. Tulossa on myös runsaita sateita, jotka voivat sataa maan keskiosassa aluksi räntänä tai lumena.

Maanantaina maan itä- ja pohjoisosaan tulee sateita idästä. Sateet voivat olla aluksi osittain räntää tai lunta. Lumi ei kuitenkaan jää maahan.

Maanantai on viileä päivä etelää myöten. Lämpötila jää alle viiteen asteeseen ja jo illalla voi olla pakkasta.

Voimakas matalapaine saapuu maan eteläosaan tiistaiaamuna.

– Tämän hetken ennusteen mukaan sateet tulevat etelässä todennäköisesti vetenä, mutta voivat alkaa räntänä tai lumena maan keskivaiheille ehtiessään. Kova, puuskainen tuuli voi aiheuttaa paikallisia vahinkoja varsinkin maan etelä- ja keskiosassa, toteaa MTV3:n meteorologi Aleksi Jokela.

Matalapaine voi kuitenkin vielä muuttaa hieman reittiään, jolloin tuulien voimakkuus ja sateiden paikka voivat muuttua. Ennuste tarkentuu viikonlopun aikana.

MTV3:n sääsivuston sadetutkakertoo sateen ennustetun olomuodon. Sääsivuston tiesäästä löytyvät tiedot mahdollisesta huonosta ajokelistä sekä kelikamerakuvat ja merisäästä tuuliennusteet.

(MTV3)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.