Syyssää jatkuu lämpimänä – yöt kuitenkin kylmiä

Syyslomaviikolla Suomessa on enimmäkseen poutaa ja etenkin päivisin hieman tavanomaista lämpimämpää.

Koko alkuviikon ajan päivälämpötilat ovat lähes koko maassa 5 ja 10 asteen välillä. Vain Pohjois-Lapissa on hieman viileämpää ja siellä tulee myös joitakin sadekuuroja.

– Yöt ovat kuitenkin kylmiä. Varsinkin Länsi- ja Pohjois-Suomessa on yöllä pakkasta useana yönä ja halla on mahdollista myös Itä-Suomessa, ennustaa MTV Uutisten meteorologi Visa Salojärvi.

Pilvisyys on viikon mittaan melko runsasta, lännessä pilvipeite rakoilee ja auringon paistaessa voidaan päästä 10 asteeseen. Vesistöjen äärellä yölämpötila pysyttelee plussan puolella. Aivan viikon lopulla sää on muuttumassa epävakaiseksi ja samalla sää viilenee.

– Tuulet kääntyvät pohjoisen kantille ja Suomeen alkaa virrata kylmää ilmaa sunnuntaina, toteaa Salojärvi.

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.