Syyttäjä vaatii sarjasurmista elinkautista

Syyttäjän mukaan syytetty on myötävaikuttanut siihen, että hänen puolisonsa ja kaksi miesystäväänsä kuolivat alkoholin ja huumaavien lääkeaineiden yhteisvaikutukseen.

Syyttäjä vaatii elinkautista vankeusrangaistusta miesystäviensä surmaamisesta syytetylle helsinkiläismiehelle. 29-vuotias mies kiistää rikokset.

Jutun käsittely alkoi aamulla Heinolan käräjäoikeudessa. Syyttäjä katsoo miehen syyllistyneen murhaan, tappoon ja törkeään kuolemantuottamukseen. Syyttäjän mukaan mies on myötävaikuttanut siihen, että hänen puolisonsa ja kaksi miesystäväänsä kuolivat alkoholin ja huumaavien lääkeaineiden yhteisvaikutukseen.

Uhrien omaiset pyytävät kärsimyksistään kymmenientuhansien eurojen korvauksia.

Heinolan käräjäoikeus torjui syytetyn toiveen jutun käsittelystä suljetuin ovin. Sarjasurmien puimiseen on varattu käräjillä tämän päivän lisäksi huominen ja ensi viikon maanantai.

(MTV3-STT)

(Kymmenen uutiset 23.05.2006)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.