Taantuma syö maalämmön menekkiä

Maalämpöpumppujen myynti on notkahtanut rakennusalan taantuman vuoksi. Ala odottaa kuitenkin valoisia tulevaisuudennäkymiä.

Maalämpö on käytössä jo sadassatuhannessa omakotitalossa, ja energiahintojen markkinaheilahteluista riippumaton lämmitysmuoto on alkanut kiinnostaa myös suurempia kiinteistöjä.

– Sipooseen on parhaillaan rakenteilla Suomen suurin maalämpöä hyödyntävä kohde, S-ryhmän varasto. Alueelle porataan lähes sadan kilometrin verran maalämpökaivoja, kertoo Suomen Lämpöpumppuyhdistyksen toiminnanjohtaja Jussi Hirvonen.

Kauppakeskuksista esimerkiksi Kouvolan Veturi, Porin Puuvilla ja kaksi viidestä Ikeasta hyödyntävät maalämpöä.

Lämpöpumppuja myydään kerrostaloihin ja muihin suurempiin kiinteistöihin noin 1 500 vuodessa. Vielä viitisen vuotta sitten niitä kävi kaupaksi vain joitakin kymmeniä.

– Suuremmissa kiinteistöissä maalämmön kannattavuus on vielä parempi kuin pientaloissa, Hirvonen sanoo.

Maalämmön etuna suurkohteissa on myös se, että sitä käytetään lämmityksen lisäksi jäähdytykseen.

IVT Center Turku on myynyt pumppuja jo moniin kerros- ja rivitaloihin. Toimitusjohtaja Veli-Matti Rautanen arvioi, että investoinnin takaisinmaksuaika voi jäädä jopa viiteen vuoteen.

– Öljylämmitteisiä rakennuksia siirtyy maalämpöön, samoin kerrostaloja kaukolämpöverkosta.

Syynä tälle on Rautasen mukaan paitsi hinta, myös maalämmön omavaraisuus. Kerrostaloja kiinnostavat myös lämmön talteenottojärjestelmät, jotka ottavat lämpöä talteen talon poistoilmasta.

Kaikille tonteille etenkin kaupunkien keskustoissa ei silti mahdu lämpökaivoja, joita tarvitaan kohteesta riippuen 5–10 ja usein enemmänkin. 

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.