Taas katoaa kymmeniä valtionhallinnon toimipisteitä

Valtionhallinnon palvelut etääntyvät entisestään. Ensi vuonna lakkautetaan jälleen kymmeniä toimipisteitä. Esimerkiksi Sysmästä loppuvat te-toimiston ja verohallinnon palvelut.

– Jos joudutaan ajamaan viittäkymmentä kilometriä, ja sen jälkeen asia on vartin tai puolen tunnin juttu, niin se on vähän ehkä väärin, sanoo te-toimistossa asioinut Joonas Hakala.

Kela sulkee ensi vuonna 18 toimistoa. Verohallinnon asiakaspalvelu päättyy näillä näkymin 24 toimipisteessä. Leikkuri osuu myös te-toimistojen palveluihin, mutta virallisia päätöksiä niistä ei ole vielä tehty.

- Se on kuntalaisten kannalta todella huono asia. Tässä heidän maksettavakseen siirretään matkakustannukset ja työaikamenetykset, toteaa Sysmän kunnanjohtaja Marketta Kitkiöjoki.

Alkoja moninkertaisesti

Vertailun vuoksi valtion omistama osakeyhtiö Alko palvelee noin 350 myymälässä. Alkoja on yli neljä kertaa enemmän kuin verohallinnon toimipisteitä ja noin puolitoista kertaa enemmänkuin Kelan toimistoja.

- Haluamme palvella asiakkaitamme hyvin. Nykyinen myymälämäärä on varsin hyvä. Sillä pystymme tämän vastuullisen palvelun hoitamaan, Alkon palvelujohtaja Kari Pennanen perustelee.

Ratkaisuksi palvelukatoon valtio tarjoaa yhteispalvelupisteitä ja sähköistä asiointia verkossa. Kuitenkin esimerkiksi passin tai työttömyysturvan saaminen edellyttää käyntiä poliisin lupapalveluissa tai te-toimistossa.

- Valtion pitäisi resurssoida riittävästi tieto- ja joukkoliikenneyhteyksiä, että ihmiset pääsisivät näiden palveluiden ääreen, ja kyllä vähintään kerran viikossa pitäisi näitä palveluja saada lähipalveluna, sanoo Sysmän kunnanhallituksen puheenjohtaja Mika Järvinen.

Katso Meeri Ylä-Tuuhosen juttu Sysmästä (Seitsemän uutiset 25.7.2012)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.