Taivaalta sataa pian satelliitin paloja – mistä on kysymys?

Euroopan avaruusjärjestön ESA:n GOCE-satelliitti on mitannut Maan painovoimakenttää maaliskuusta 2009 lähtien. Nyt se on tullut tiensä päähän.

Satelliitille varattu polttoaine, 40 kiloa xenonia, kesti paljon odotettua pidempään, mutta nyt tankki alkaa olla tyhjä.

– Lokakuun puolivälissä löpö loppuu. Niinpä GOCE ei enää pysty pitämään yllä tarvittavaa ratanopeutta. Se alkaa vajota radaltaan alaspäin, ja mitä alemmas se tulee, sitä voimakkaammin ilmakehä ottaa siitä otettaan, kunnes lopulta se putoaa maahan, kirjoittaa Jari Mäkinen Tähtitieteellisen yhdistyksen Ursan sivuilla.

Satelliitin odotetaan tipahtavan noin kolmen viikon kuluttua polttoaineen loppumisesta eli marraskuun alkupuolella. Sen tarkemmin ei ajankohtaa vielä voi ennustaa.

– Tarkkaa aikaa ei voi laskea, koska putoaminen riippuu monesta eri tekijästä: tärkein vaikuttava asia on yläilmakehän kaasuntiheys, joka vaihtelee esimerkiksi Auringon aktiivisuuden mukaan. Kun Aurinko on aktiivinen, "nousee" ilmakehä korkeammalle, Mäkinen selittää.

GOCE on Mäkisen mukaan 5,3 metriä pitkä ja metrin halkaisijaltaan oleva putkilo, joka näyttää lähes yliäänilentokoneelta siipimäisine aurinkopaneeleineen ja pienine peräsimineen. Massaa satelliitilla on hieman yli tonnin verran.

Satelliitin odotetaan tuhoutuvan lähes kokonaan ilmakehässä, mutta on mahdollista, että muutamat kestävimmät kappaleet putoavat Maan pinnalle asti.

GOCE voi periaatteessa syöksyä alas missä päin tahansa Maata. Putoamispaikan ennustaminen on mahdotonta, koska putoamisen ajankohtaakaan ei tiedetä.

Ei aihetta huolestua

Onko sitten aiheellista huolestua ja alkaa tuijotella taivaalle marraskuun koittaessa?

Ursan Mäkisen mukaan ei.

– Se kuitenkin tiedetään, että on erittäin epätodennäköistä, että GOCEn palanen palanen vahingoittaisi ihmisiä, eläimiä tai rakennuksia. Kaksi kolmasosaa maapallon pinnasta on meriä ja maa-alueestakin suurin osa on hyvin harvaan asuttua.

Suhteellisuudentaju on hyvä säilyttää. Maahan putoava avaruusromu ei ole lainkaan harvinaista herkkua.

– Maahan putoaa joka vuosi noin 40 tonnia ihmisten avaruuteen lähettämiä satelliitteja, laitteita tai muita kappaleita, eikä niistä ole ollut haittaa. Tämä on lisäksi hyvin vähän verrattuna planeettaamme avaruudesta törmäävien luontaisten kappaleiden massaan. On todennäköisempää saada meteoriitti päähänsä kuin joutua GOCEn palasen runtelemaksi! Mäkinen rauhoittaa.

Vaikka riski saada pala satelliittia päähänsä on häviävän pieni, asiantuntijat seuraavat GOCE:n rataa nyt hyvin tarkasti ja tekevät jatkuvasti tarkentuvia laskelmia sen putoamispaikasta.

(MTV3)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.