Takavarikoituja huumeita entistä enemmän eteläisessä tullipiirissä

Eteläinen tullipiiri on syyskuun loppuun mennessä takavarikoinut huumeita lähes 280 kiloa. Koko viime vuoden aikana huumeita takavarikoitiin yhteensä 131 kiloa. Tänä vuonna takavarikoitujen huumeiden arvo olisi ollut katukaupassa lähes 5,1 miljoonaa markkaa.

Vahvoista huumeista eniten on tullin haaviin jäänyt amfetamiinia, jota on syyskuuhun mennessä takavarikoitu jo 8,5 kiloa. Koko viime vuoden aikana amfetamiinia takavarikoitiin ainoastaan alle puolitoista kiloa. Amfetamiinia yritetään salakuljettaa pääosin Virosta.

Myös takavarikoidun pirtun määrä on noussut huimasti kuluneen vuoden aikana. Eteläinen tullipiiri on takavarikoinut syyskuuhun mennessä jo lähes 18000 litraa pirtua. Määrä on yli kaksinkertainen viime vuotiseen verrattuna. Kaiken kaikkiaan tullirikosten määrä vähentyi eteläisessä tullipiirissä. Syyskuun loppuun mennessä paljastui 708 tullirikosta, kun viime vuonna vastaavana aikana luku oli 858. Takavarikoidun omaisuuden arvo sen sijaan nousi lähes seitsemään miljoonaan markkaan viime vuoden vajaasta viidestä miljoonasta.
(STT)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.