Takkula moittii Israel-linjauksia

Keskustan puheenjohtajan paikkaa tavoitteleva kansanedustaja Hannu Takkula antaa moitteita arkkipiispa Jukka Paarmalle ja Suomen hallitukselle Israel-politiikasta. Takkula sanoo Kalevan haastattelussa, että hallituksen liittoutuminen EU:n yhteiseen politiikkaan on virhe. Suomen olisi hänen mukaansa pitänyt pysyä puolueettomana ja tarjota diplomaattista neuvotteluapua, jotta rauha saataisiin mahdollisimman pian.

Takkula sanoo myös olevansa "erittäin pettynyt" arkkipiispa Paarman puheisiin, eikä hän hyväksy arkkipiispan näkemyksiä. -Ne edustavat Israel-vastaisuutta. Kauheata, jos kirkon arkkipiispan puhe antaa ihmisille ikään kuin oikeutuksen lähteä antisemitismiseen toimintaan. Se olisi kaikkia ihmisoikeuksia vastaan, Takkula sanoo.

Takkula kertoo olevansa pettynyt siihen, että Suomessa jotkut voimat, viimeksi arkkipiispa, sulkevat pois historiallisen taustan. He eivät muista sitä, että Israel on Lähi-idässä ainoa länsimainen demokratia, joka on antanut uskonnonvapauden kaikille. -Israelilla on itsenäisenä valtiona velvollisuus ja vastuu huolehtia kansalaistensa koskemattomuudesta ja suojella heitä terrorismia vastaan, Takkula sanoo.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.