Taksiliiton Koskinen Kymmenen uutisissa: "Pystymme elämään liikennekaaren kanssa"

MTV:n Kymmenen uutisissa vieraillut Taksiliiton toimitusjohtaja Timo Koskinen ihmettelee kyytipalvelu Uberin toimintaa Suomesssa ja suhtautuu varauksella tänään julkistettuun liikennekaareen, johon taksiala lopulta taipui.

Kiistellyn Uber-kyytipalvelun maajohtaja Joel Järvinen sanoo MTV Uutisille, että hallituksen esitys on lupaava askel kohti edullisempaa liikkumista. Toimintaansa Uber aikoo jatkaa normaalisti ilman taksilupia.

Taksiliiton Koskinen on tästä suorastaan äimänä.

– Mielenkiintoista, että he kertovat televisiossa jatkavansa laittomuuksia. Nykykäytäntö on lainvastainen, hän sanoi Kymmenen uutisissa.

– Ministeri kertoi, että Uberilta vaaditaan samat edellytykset. Laittomuus tuntuu erittäin kummalliselta että se näin jatkuu maassa.

Koskinen uskoo, että taksikenttä pirstaloituu liikennekaaren myötä.

– Säännelty malli olisi ollut yksinkertaisempi kuluttajalle, mutta pystymme elämään tämänkin mallin kanssa.

Koskinen kuitenkin huomauttaa, että liikennekaaren toteuttaminen tuo eteen monta kysymystä. Hänen mukaansa kuluttaja joutuu tulevaisuudessa käytännössä kilpailuttamaan taksipalvelut.

– Pitää tietää, mistä palvelua haluaa hakea.

Liikenne- ja viestintäministeri Anne Berner uskoo, että hinnat laskevat liikennekaaren myötä.

– Uskon asiat ovat erikseen. Sitten nähdään, mitä tapahtuu, Koskinen toteaa.

Hänen mukaansa muissa maissa taksihinnat eivät ole laskeneet sääntelyn vapauttamisen myötä, vaikka perinteinen talousteoria katsoo markkinoiden vapauttamisen johtavan hintojen halpenemiseen.

– On mielenkiintoista nähdä, mitä Suomessa tapahtuu.

Liikennekaarella haetaan isoja säästöjä. Koskinen huomauttaa, että taksiala on jo säästänyt Kelalle isoja summia digitalisaation avulla.

– Alkaa tuntua, että väärin säästetty, mutta kyllä me jatkamme ja teemme töitä tämän eteen.

Liikenne- ja viestintäministeri Anne Berner kertoi tänään tiedotustilaisuudessaan, että liikennekaaresta on löydetty sopu.

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.