Takuueläkettä on haettu ahkerasti

Takuueläkettä on haettu innokkaasti. Kela on saanut jo lähes 80 000 hakemusta, ja ensimmäiset päätöksetkin on postitettu. Takuueläkkeeseen oikeutettuja arvioidaan olevan noin 116000.

Takuueläke korottaa vähimmäiseläkkeen 687,74 euroon kuukaudessa, mutta varhennetun vanhuuseläkkeen saajilla eläkkeiden yhteismäärä on aina alle tuon summan.

Moni on hyödyntänyt Kelan esitäytettyä hakemuslomaketta, mutta myös suullisia hakemuksia on saatu runsaasti. Sen voi tehdä soittamalla numeroon 020 692 202 tai käymällä Kelan toimistossa.

Takuueläkkeitä aletaan maksaa 22. maaliskuuta. Takuueläke ja kansaneläke voivat tulla tilille eri päivinä. Esimerkiksi täyden kansaneläkkeen saaja Maija Meikäläinen saa kansaneläkkeensä 586 euroa tililleen 14. päivänä ja takuueläkkeensä 101 euroa 22. päivänä.

Eläkkeellä on kuuden kuukauden hakuaika. Jos sitä haetaan vasta syyskuussa, se voidaan myöntää takautuvasti maaliskuun alusta lähtien.

(MTV3 - STT)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.