Tällainen on Eva Biaudet

Rkp:n tuore presidenttiehdokas, 50-vuotias neljän lapsen äiti Eva Biaudet on tehnyt pitkän uran politiikassa. Erityisesti ihmisoikeusasiat ovat hänen sydäntään lähellä.

Helsingissä syntynyt Eva Biaudet kirjoitti ylioppilaaksi vuonna 1979. Biaudet on koulutukseltaan oikeustieteen ylioppilas. Hän on opiskellut oikeustiedettä Helsingin yliopistossa, mutta häneltä puuttuu loppututkinto.

Tutkinnon puute ei kuitenkaan ole Biaudet'a hidastanut, ja hän on kerännyt kokemusta niin kansanedustajan kuin ministerinkin tehtävistä. Biaudet toimi kansanedustajana vuosina 1991–2006, ja hän oli Lipposen II hallituksen peruspalveluministeri. Vuonna 2006 Biaudet jätti eduskunnan ja siirtyi ETYJ:n erityisedustajaksi taistelemaan ihmiskauppaa vastaan.

Vuonna 2010 Biaudet valittiin vähemmistövaltuutetuksi viiden vuoden määräajaksi. Hänet valittiin erivapaudella, sillä virkaan vaadittaisiin loppututkinto.

Tutkinnon puute on herättänyt keskustelua myös nyt Biaudet'n lähtiessä mukaan presidenttikisaan. Hänen kokemuksensa ja pätevyytensä ovat kuitenkin ajaneet puuttuvan tutkinnon edelle.

Biaudet sai tunnustusta arvovaltaiselta taholta viime kesäkuussa, kun Yhdysvaltain ulkoministeriö palkitsi hänet ihmiskaupan vastaisesta työstään ja ongelmien esiin tuomisesta Suomessa.

RKP:n johto kuvailee Biaudet'a viisaaksi, dynaamiseksi ja ulospäin suuntautuneeksi idealistiksi, jolla on suuri sydän. Presidenttinä Biaudet haluaisi edistää oikeudenmukaisuutta ja kansainvälistä yhteistyötä, sekä puolustaa avoimuutta ja suvaitsevaisuutta.

(MTV3)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.