Tällainen on tyypillinen karilleajo

Vahinkovakuutusyhtiö Ifin mukaan karilleajot lisääntyivät viime kesän aikana seitsemän prosenttia. Edelliskesänä kasvua oli peräti 15 prosenttia.

Yleisimpänä syynä karilleajoihin voi pitää veneilijöiden kokemattomuutta.

Turun Meripelastuskeskuksen johtokeskuksen upseeri Olli Nikkilä kertoo parista tuoreesta tapauksesta, joissa karilleajo näyttää johtuneen navigointivirheestä.

Toisessa tapauksessa Vallgrundin vartioaseman partio havaitsi moottoriveneen ajaneen karille.

– Vene ei vuotanut, mutta se sai sen verran vaurioita, ettei se pystynyt jatkaa matkaa omin avuin. Partio irrotti sen karilta ja hinasi suojasatamaan.

Olosuhteissa ei Nikkilän mukaan ollut moitittavaa.

– Olosuhteet olivat äärettömän hyvät eli ilmeisesti kyseessä oli navigointivirhe, kokemattomuus ja niin poispäin, Nikkilä arvioi.

Toinen Nikkilän mainitsema karilleajo tapahtui eilen Vaasan saaristossa. Kyseessä oli tällä kertaa iso purjevene. Nikkilän mukaan veneilijän kokemattomuus paljastui selvästi jo onnettomuuden alkuilmoituksessa.

– Alkuilmoituksessa puhuttiin kivestä, jota ei ollut lainkaan merkitty eli siitä saattoi vetää johtopäätöksen, että venettä oli ajettu väylän sivulla karikkoon. Kyseessä oli siis todennäköisesti navigointivirhe, Nikkilä toteaa.

Karilleajojen osalta kuluva kesä vaikuttaa toistaiseksi hyvin samanlaiselta kuin viime kesä. Esimerkiksi Länsi-Suomen merivartioston alueella karilleajoja on kirjattu tähän mennessä 15 kappaletta.

(MTV3)

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.