Tällainen on uusi passi – lumihiutaleita ja jopa pinkki kansi

Passin ulkoasu muuttuu keskiviikkona. Muutos johtuu uudesta passinvalmistussopimuksesta.

Tällä ja ensi viikolla myönnetään rinnakkain sekä vanhoja että uusia passeja. Tavoitteena kuitenkin on, että ensi viikon maanantaista alkaen kaikki passit olisivat uutta mallia.

Kaikkien passityyppien tietosivujen ja viisumisivujen värit ja kuvioinnit muuttuvat. Passeihin lisätään myös muutamia uusia turvatekijöitä.

Väliaikaisten passien kansien värejä muutetaan siten, että ne erottuvat selvemmin normaaleista passeista.

Tavallinen kansallinen passi ja Ahvenanmaan passi ovat jatkossakin viininpunaisia, mutta väliaikaisten passien kannet muuttuvat vaaleanpunaisiksi.

Vastaavasti muukalaispassi säilyy harmaana, mutta väliaikaisesta muukalaispassista tulee keltainen.

Uusien passien käyttöönotto ei vaikuta aiemmin myönnettyjen passien voimassaoloon.

Tarjouskilpailun perusteella uudeksi passinvalmistajaksi on valittu Sagem Segenmark Oy. Yhtiö on sama, joka vastaa passievalmistuksesta tällakin hetkellä.

(MTV3)

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.