Tällaisia aarteita suomalaiset lähettävät romukultana sulatusuuneihin

Suomalaiset eivät ymmärrä romukullan arvoa, väittää kultaseppä Jan Roos.

Esimerkiksi vaatimattoman näköinen, 1800-luvun Venäjältä peräisin oleva tummunut tupakkarasia maksaa romuksi ostettuna vain 28 senttiä gramma. Antiikkiliikkeessä se kohoaakin arvoon arvaamattomaan.

– Jos tämä on myytävänä antiikkiliikkeessä, hinta voi olla 600-1000 euron välillä, Roos sanoo.

Hänen mukaansa valtava haarukka kertoo suomalaisen kello- ja korukulttuurin ohuudesta.

– Emme enää arvosta emmekä tunne tai tiedä mitään näistä esineistä. Me vain sulatamme niitä ajattelematta yhtään mitä teemme.

Roos arvioi, että kulttuurihistoriallisesti arvokasta esineistöä päätyy romukoppaan ja sulatusuuneihin todella paljon.

– Sitä tekevät ihan kaikki. Perintökaari on yksi paha paikka. Siinä tarinat eivät siirry sukupolvelta toiselle, ja se aiheuttaa sen, että esine on anonyymi ja tuhottava.

Roos sanoo, että jalometallien kierrättäminen on ekologista, jalometalli on lisäksi yksi parhaita materiaaleja kierrättää.

– Samalla pitäisi kuitenkin tietää, mitä tekee. Nyt on trendikästä sulattaa kaikki. Suurimmalla osalla ei ole kyse viimeisistä euroista, hän toteaa.

Kellokulttuurissa Suomi on Roosin mielestä täysi kehitysmaa.

– Emme edes ymmärrä, että romukullan ulkomaalaiset ostajat ryöstävät meitä. Olemme tyytyväisiä, kun saamme vanhasta kellosta muutaman roposen, emmekä ollenkaan tajua sen arvoa.

(MTV3)

Katso kultaseppä Jan Roosin haastattelu: (Huomenta Suomi 14.5.2012)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.