Tallinkin epäillään antaneen Ahvenanmaalle väärää tietoa jätevesistään

Tallink on saanut vapautuksen Ahvenanmaan pakollisesta jätevesimaksusta väärin perustein, kertoo Nya Åland -lehti.

Varustamo Tallink pyysi viime vuoden helmikuussa vapautusta Ahvenanmaan pakollisesta jätevesimaksusta sillä perusteella, että käymälävedet tyhjennetään Tukholmaan. Tukholman satamasta kerrotaan kuitenkin, ettei sinne ole tuotu Tallinkin käymälävesiä. Asiasta kertoo perjantain Nya Åland -lehti.

Ahvenanmaan sääntöjen mukaan jätevesimaksusta voidaan myöntää vapautus, jos varustamo voi osoittaa, että jätehuolto on kunnossa sekä kiinteän, öljyjätteen että jäteveden osalta. Tukholman sataman mukaan Tallinkin Tallinnan, Maarianhaminan ja Tukholman väliä kulkevien alusten jätevesiä ei tähän mennessä ole tuotu Tukholmaan.

Tallinkin alukset ovat päästäneet kaiken jätevetensä Suomenlahden kansainvälisille vesille. Tallinkin käytännöstä kertoi sunnuntaina Helsingin Sanomat, minkä jälkeen Tallink ilmoitti alkavansa tuoda jätevetensä satamiin.

Tallinkin toimitusjohtaja Håkan Nordström sanoi, ettei hänellä ole tällä haavaa tarkkaa tietoa tilanteesta, eikä hän voinut sanoa, onko Tallink antanut Ahvenanmaan viranomaisille väärää tietoa.

- Yritän tätä parhaillaan itsekin selvittää. Tästä on syntynyt aikamoinen soppa koko jutusta. Hän muistutti, että Tallinkin aluksilla on lailliset puhdistuslaitteet ja ettei mitään laitonta ole tapahtunut. Lisäksi Tallink on päättänyt toimia vastedes samalla tavalla sekä Helsingissä että Tukholmassa eli tuoda jätevedet maihin.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.