Talouskasvu nakertaa ympäristönsuojelun tuloksia Euroopassa

Ympäristön tila Euroopassa ja sen lähialueilla on viimeisen vuosikymmenen aikana kohentunut, mutta talouskasvu uhkaa nakertaa ympäristönsuojelun tuloksia, arvioidaan Euroopan ympäristökeskuksen raportissa.
Tänään julkaistu raportti kattaa 52 maata. Raportissa kerrotaan ensimmäistä kertaa Euroopan maiden lisäksi muun muassa Venäjän ja Keski-Aasian maiden ympäristön tilasta.

Tie- ja lentoliikenteen kasvu vauhdittaa energiankulutusta ja kasvihuonekaasupäästöjen nousua. Suomessa liikenteen päästöjen kasvu on ollut maltillista, mutta viime vuosina etenkin henkilöautoliikenne on alkanut jälleen kasvaa aikaisempaa nopeammin.

Raportista ilmenee, että Suomessa käytetään luonnonvaroja noin kaksi kertaa enemmän kuin Euroopan maissa keskimäärin. Luonnonvarojen sekä energian käyttö on lisääntynyt 1980-luvun alusta 1,4-kertaiseksi 1980-luvun alusta.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.