Talouskriisi lykkää kiinalaisten sydänleikkauksia Suomessa

Kuopiolaisen yksityissairaalan hanke saada kiinalaisia potilaita sydämen ohitusleikkaukseen Kuopioon on lykkääntynyt. Syynä ovat talousvaikeudet Kiinassa.

-Kuten kaikki tietävät, taloustilanne maailmalla on muuttunut nopeasti. Hanketta ei kuitenkaan ole haudattu vaan sitä työstetään edelleen, kertoo sairaala Cordian ylilääkäri Kaija Huttunen.

Hankkeesta kerrottiin viime kesänä. Tarkoitus oli saada ensimmäiset kiinalaispotilaat Suomeen jo ennen vuodenvaihdetta. Mahdollisuus toimintaan ilmeni, kun kuopiolaiset neuvottelivat perinteistä kiinalaista lääketiedettä edustavan yhtiön kanssa Shanghaissa.

Suomalaiselle potilaalle ohitusleikkaus maksaa runsaat 11 000 euroa, mutta kiinalaiset joutuisivat maksamaan huomattavasti enemmän. Heille tarvitaan tulkkauspalveluja, ja majoituskin maksaa.

Huttunen ei tässä vaiheessa halua ennakoida, milloin asia mahdollisesti etenee käytännön tasolle.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.