Talousmetsien hoitoa seurattu 5 vuotta

Talousmetsien luonnonhoito on kehittynyt suotuisaasti koko 90-luvun ajan sekä valtion että yksityismetsissä.

Tarkastuksisssa löytyneistä luontokohteista 96 prosenttia metsähallituksen ja 92 prosenttia yksityismetsistä oli säilytnyt ennalllaan tai lähes ennallaan.

Metsätalouden kehittämiskeskus Tapion mukaan tänäkin vuonna on kuitenkin tullut ilmi kohteita, joissa metsälain mukainen arvokas ympäristö
on tuhottu hakkuissa osittain tai kokonaan.

Valtion ja yhtiöiden metsissä luontokohteet ovat säilyneet yksityismetsiä paremmin. Hakkuiden hoidon laatua on seurattu kaikkien metsänomistajaryhmien metsissä viitenä vuotena peräkkäin. Tänä vuonna selvitettiin myös metsien sertifioinnin vaikutuksia. Tapion mukaan sertifiointi edistää hyvän metsänhoidon toteutumista.

Vuotuisessa seurannassa arvioidaan muun muassa arvokkaiden luontokohteiden säilymistä, hakkuissa säästetyn monimuotoisuudelle arvokkaan puuston määrää ja hakkuiden maisemallisia vaikutuksia. Tänä vuonna tarkistettiin yli 1 700 satunnaisesti valittua hakkuualaa, joiden yhteispinta-ala oli yli 5 000 hehtaaria.
(MTV3-STT)

Lounasuutisten juttu luontokohteiden tarkastustuloksista. Toimittajana Risto Rämö. (1:20)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.