Talousvaliokunnan puheenjohtaja: Talvivaaran kaivos houkuttelevassa kunnossa

Eduskunnan talousvaliokunnan puheenjohtajan Kaj Turusen (ps.) mukaan Talvivaaran kaivos on hyvässä kunnossa. Hän pohtiikin, kannattaako valtion luopua siitä, kun siihen on jo käytetty niin paljon resursseja.  

– Tämä on hyvin mielenkiintoinen kaivos, joten kannattaako valtion tästä nyt luopua ollenkaan, hän pohtii.  

Valiokunta kuuli tänään Terrafame Groupin toimitusjohtajaa Matti Hietasta kaivoksen tilanteesta. Suomen valtion omistama Terrafame Group omistaa Talvivaaran kaivosta pyörittävän Terrafamen.  

Turusen mukaan kaivoksella on tehty tarvittavat uudistukset ja parannukset ympäristöasioihin, vesitasapainoon ja tuotantoprosessiin.  

Kaivosta yritetään saada täyteen toimintavauhtiin, mutta samaan aikaan poliittinen päätös kaivoksen sulkemisesta lähestyy. Maan hallitus on antanut Terrafamelle vuoden loppuun asti aikaa.  

Samalla käydään neuvotteluja kaivoksen rahoituksesta ja uusien omistajien löytämisestä.  

– Ulkopuolisen rahoituksen saamiseksi vuodenvaihde on edelleen voimassa. Kaivos on houkutteleva ulkopuolisille, Turunen toteaa.


Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.