Talvi jatkuu - lumipyry saapuu

Maaliskuun puoliväli ei vielä merkitse talven selän taittumista. Ajokelit muuttuvat talvisiksi vielä etelässäkin, kun lumisaderintama kulkee yli maan.

Jo tänään lumisateet ovat huonontaneet ajokelejä pohjoisessa.

Etelä-Suomessa lumi- ja räntäsateet alkavat puolen yön maissa ja ovat pahimmillaan aamun työmatkaliikenteen aikaan. Märkä ja loskainen lumi tekee ajokelistä paikoin jopa erittäin huonon, joten työmatkoihin on syytä varata tavallista enemmän aikaa.

Aamuyön aikana lunta saattaa sataa kymmenisen senttiä.

Myös Itä-Suomessa sataa aamun aikana lunta.

On hyvin mahdollista, että talvi yllättää autoilijat taas huomenna.

(MTV3)

Kuinka paljon lunta tulee Etelä-Suomeen? Katso meteorologi Visa Salojärven haastattelu:

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.