Talvikohmelo on ohi, luonto puhkesi kukkaan – lukijoiden upeat kuvat

Luonto on puhjennut kukkaan, kirjaimellisesti. Suomea hellivä lämpöaalto on saanut kukat ja eläimet heräämään talvikohmelostaan, kuten MTV Uutisten lukijoiden lähettämät kauniit kuvat todistavat.

 

Yleensä tässä lorisee pajua kasvava vähävetinen uoma, mutta tänä keväänä sitä voi kutsua koskeksi, kertoo kuvan ottanut Helena Saikkonen Virroilta.

Kevääseen kuuluu sammakon kurnutus olennaisena osana. Kuva on otettu 2.5.2016. Lempäälässä. Kuvaaja Kari Saarinen.

Tuulia Piekkolan Tampereella ottamassa kuvassa köllitään nurmella. 

Keltavuokot kukkivat komeasti Hämeessä. Kuva: Hilkka Tikka, Lahti.

Möhkön koskella Ilomantsissa virtaa upeasti. Kuvaaja Susanna Kontkanen.

Luontoa kauneimmillaan Nastolassa. Kuvaajana Kaarina Kaikkonen.

Maisemaa Pieliseltä Nurmeksesta. Kuvaaja Marie Therese Gerber

Kirsikkapuu kukkii Helsingissä. Kuva Kalevi Hämäläinen.

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.