Talvivaaran kaivos tuo satoja miljoonia Kainuuseen

Talvivaaran nikkelikaivoksen talousvaikutukset tuntuvat Kainuussa kymmenien vuosien ajan. Helsingin yliopiston Ruralia-instituutin tänään julkistaman tutkimuksen mukaan aluetaloudellinen vaikutus vuosina 2007-2031 nousee 740 miljoonaan euroon.

Meneillään olevan rakennusvaiheen arvioidaan tuovan Kainuuseen yhteensä 22 miljoonaa euroa. Kaivostoiminnan alkuvuosina vaikutus on 10-26 miljoonaa ja kasvaa suurimmaksi vuonna 2030, jolloin sen arvioidaan tuovan maakuntaan 45 miljoonaa euroa.

Talvivaaran Kaivososakeyhtiön ohella suurimmat hyötyjät ovat Suomen valtio ja Sotkamon kunta. Kunnan verotulojen arvioidaan kasvavan vuositasolla 9,5 miljoonalla eurolla, joka on noin 40 prosenttia nykyisistä verotuloista. Summaan ei sisälly kiinteistöveron tuoton lisäystä.

Valtio saa neljässä vuodessa takaisin myönnetyt tuet välillisten verojen tuoton lisäyksenä. Lisäksi valtio saa vuodessa keskimäärin 28 miljoonaa euroa yhteisöverona.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.