Talvivaaran valvoja: Jätevesien pH-arvoa seurataan koko ajan

Kainuun ely-keskus aikoo mitata säännöllisesti pH-arvon niistä jätevesistä, joita Talvivaara saa laskea luontoon.

– Laskettaviin jätevesiin tulee jatkuva pH-seuranta. Monella tavalla varmistetaan tilanne, kertooIlkka Haataja, ympäristögeologi ja Talvivaaran vastuuvalvoja Kainuun ely-keskuksessa.

Viime syksynä Talvivaaran luontoon laskemista vesistä mitattiin lähes syövyttäviä pH-arvoja eli suurimmillaan 11,5. Vesien kalkitseminen aiheutti myös rajua arvojen heittelyä.

Tänään kaivosyhtiö sai luvan laskea 1,8 miljoonaa kuutiometriä puhdistettuja jätevesiä Vuoksen ja Oulujoen vesistöjen suuntaan. Määrä on puolet siitä, mitä kaivosyhtiö toivoi.

Luontoon juoksutettavan jäteveden on oltava ympäristöluvan mukaista. Ely-keskuksen mukaan jätevesien johtaminen vesistöihin kohottaa tilapäisesti sulfaattipitoisuuksia.

Mutta miten nämä jätevedet eroavat kipsisakka-altaasta viime vuonna karkuun päässeistä vesistä?

– Metalli- ja sulfaattipitoisuudet ovat noin viidesosa kipsisakka-altaan vuotovesien pitoisuuksista.

Talvivaara voi aloittaa jätevesien juoksuttamisen heti. Kaivoksen vesivarastot ovat täynnä.

– Talvivaarassa varaudutaan kevään sulamisvesien tuloon alueelle. Yhtä patoa on korotettu, mutta sulamisvesille pitää tehdä tilaa, jotta riski pysyy kohtuullisella tasolla, vastuuvalvoja Haataja totesi.

(MTV3)

Katso Keimo Lehtiniemen juttu (Seitsemän uutiset 12.2.2013)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.