Tampereella tulvii – kauppoja suljettu

Rankkasade sai osan Tampereen keskusta-alueesta tulvimaan tänään iltapäivällä. Tamperelaisten mukaan erityisesti Hämeenkadulla sekä Laukontorilla tulvi iltapäivällä.

– Esimerkiksi Sokos on suljettiin ja asiakkaat ohjattiin ulos. Lisäksi Aleksanterinkadulla johonkin liikkeeseen on tullut sisälle vettä, kertoo Pirkanmaan pelastuslaitoksen medianumerosta tavoitettu päivystäjä.

Pelastuslaitos oli keskusta-alueella auttamassa tulvan valtaamilla kaduilla. Rankkasateet hellittivät pian ja päivystäjän mukaan vesivahingot ovat rauhoittumassa.

Aamulehden mukaan sade sai ainakin Satakunnankadun tulvimaan. Lehden saamien tietojen mukaan Tampereen Anttilan kohdalla oli autoilijoiden mukaan jopa puoli metriä vettä.

Lehden saamien haastattelujen mukaan vettä oli ulottunut jopa autojen ohjaamoon saakka.

Myös Hämeenpuiston pohjoisosassa kadut tulvivat.

(MTV3)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.