Tampereella anarkistien mielenosoituksesta kiinni ainakin viisi

Tampereen anarkistimielenosoituksessa on otettu kiinni ainakin viisi henkilöä. 

Poliisin mukaan mielenosoittajat etenivät kulkueena Koskipuistosta Hämeenkatua pitkin Kuninkaankadulle asti, jossa tekivät käännöksen takaisin Hämeensillalle päin.

Kulkue jatkoi matkaansa takaisin Koskipuiston läpi ja Rongankadulle.

Mielenosoittajat ovat vallanneet Rongankadun Pellavatehtaankadun risteyksen ja Satakunnankadun välistä, josta liikenne katkesi.

Mielenosoittajat heittivät kulkueen aikana poliisiautoja kananmunilla, linja-autoa lasipullolla sekä roikkuivat poliisiauton puskurissa.

Yksi mielenosoittaja heittäytyi liikkumattoman poliisiauton alle. Poliisi kertoi ottaneensa kiinni kolme osallistujaa ja myöhemmin vielä kaksi mielenosoittajaa.

Mielenosoittajat psyivät poliisin mukaan Rongankadulla yölle saakka, vaikka suurin osa mielenosoittajista poistui myöhäisillasta. 

Liikenne tapahtumapaikalla alkoi sujua taas myöhäisillasta alkaen.

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.