Tänään odotellaan sateita

Sääennuste kertoo, että etenkin aamupuolella on laajoilla alueilla aurinkoista.

Itä-Suomessa tulee paikoin sadekuuroja, myös muualla maan etelä- ja keskiosassa kehittyy paikallisia iltapäiväkuuroja. Lapissa sadekuuroja tulee yleisemmin.

Päivän ylin lämpötila on 25 asteen vaiheilla, Lapissa vähän alempi.

(MTV3)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.