Tänään on unikeon päivä

Vuoden Unikeko, Turun yliopiston rehtori Keijo Virtanen heitettiin aamulla mereen. Unikeon päivä juontaa juurensa vanhasta katolilaisesta legendasta.

Tänään vietetään unikeon päivää. Naantalissa Turun yliopiston rehtori Keijo Virtanen valittiin vuoden Unikeoksi. Titteli myönnetään kiitokseksi Naantalin hyväksi tehdystä työstä kaupunkilaisten ehdottamalle henkilölle. Valinnan kunniaksi Virtanen viskattiin aamulla mereen Naantalin vanhankaupungin venesatamassa.

Unikekojen juhlinnan juuret johtavat ikivanhaan seitsemän nukkujan legendaan. Legendan mukaan seitsemän efesolaista kristittyä pakeni keisari Deciuksen vainoa luolaan, jossa he nukkuivat liki 200 vuoden ajan. Nukkujat julistettiin myöhemmin pyhimyksiksi.

Suomessa unikeon päivä tunnettiin jo keskiajalla. Naantalissa päivä elvytettiin 1800-luvulla, kun uuden kylpylän vieraiden viihdyttämiseksi kehitettiin Unikeonpäivän juhla. Perinne ehti rappeutua, kunnes se herätettiin uudelleen henkiin 1950-luvulla. Vuoden Unikeko -tittelin saaneita on herätetty mereen heittämällä vuodesta 1969 saakka.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.