Tänään vietetään tapaturmapäivää

Tänään - perjantaina 13. päivänä - vietetään tapaturmapäivää. Suomessa sattuu miljoona tapaturmaa vuodessa. Niistä suurin osa tapahtuu kotona tai vapaa-aikana. Tapaturmapäivän teemana on tänä vuonna "paluu arkeen kesän lomien jälkeen". Eri viranomaiset ja yhteisöt varoittavat tapaturmista ja kertovat niiden ehkäisystä erilaisissa tapahtumissa ympäri Suomea. Tapaturmapäivää vietetään nyt viidettä kertaa.

Vaara vaanii kotona


Tapaturmia sattuu paljon myös kotona. Erityisesti 65-vuotiaat naiset ovat riskiryhmä. Eniten kotitapaturmia sattuu ruokaa ja kotitöitä tehdessä sekä törmäilystä huonekaluihin. Kotona vaarana ovat myös sähköpalot. Niiden määrä ei ole laskenut viime vuosina, viestintäpäällikkö Willy Toiviainen Turvatekniikan keskuksesta kertoo. Sähkölaitteista alkunsa saaneet palot ovat aina vaarallisia ja aiheuttavat suurta tuhoa asuinhuoneistoissa. Niitä voi ehkäistä viemällä vanhat laitteet huoltoon tai hylkäämällä ne.

asuntoesittely, eteisnäkymä


-Jos ajatellaan, että telkkareita on pari miljoonaa ja sata palaa vuosittain, niin eihän siihen suhteutettuna telkkareita pala usein, mutta ne palot ovat hirveän vahingollisia. Kun telkkari syttyy, siitä tulee myrkyllistä kaasua ja valtava kuumuus. Siinä usein sitten palaa koko kämppä, Toiviainen selittää. Tapaturmat aiheuttavat myös suuria kansantaloudellisia menetyksiä.

-On mahdotonta sanoa tarkasti, paljonko tapaturmat maksavat, mutta puhutaan miljardeista. Pelkästään sairaalahoidot ja työajan menetykset maksavat kolme miljardia markkaa vuodessa. Erään laskennallisen arvion mukaan yksi kuolema liikennetapaturmassa maksaa kaiken kaikkiaan 8 miljoonaa markkaa, tiedotuspäällikkö Veikko T. Valkonen Vakuutusyhtiöiden keskusliitosta vastaa.
(STT-MTV3)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.