Tapion tehtävänkuva ontuu

Metsätalouden kehittämiskeskus Tapiosta tehty arviointi tuo esille vakavia puutteita Tapion ja maa- ja metsätalousministeriön välisessä yhteistyössä. Myös alueellisten metsäkeskusten ja Tapion välinen yhteydenpito ontuu.

Ongelmat johtuvat raportin mukaan pitkälti Tapion epäselvästä asemasta metsäpolitiikassa, ja siksi Tapion tehtävänkuvaa halutaan pikaisesti terävöittää. Tapio saa arvioinnissa kiitosta ympäristön- ja luonnonhoidon asiantuntemuksesta.

Maa- ja metsätalousministeriö, Tapio ja alueelliset metsäkeskukset toteuttavat viranomaisina kotimaista metsäpolitiikkaa. Muun muassa hallituksen hyväksymän kansallisen metsäohjelman toteutus kuuluu niiden tehtäviin. Arviointiraportin on tehnyt Hallinnon kehittämiskeskus.

(STT)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.