Tarasti: Vaalien yhdistäminen nostaisi äänestysintoa

Hallitusneuvos Lauri Tarasti uskoo, että kunnallis- ja eurovaalien yhdistäminen nostaisi äänestysintoa.

Lauri Tarasti



Suomalaiset eivät ole olleet kovin innostuneita äänestämään eurovaaleissa. Hallitusneuvos Lauri Tarastin mukaan kunnallis- ja eurovaalien yhdistäminen voisi toimia.

Vaalitoimikunta 2000 -työryhmää vetänyt Tarasti sanoo Aamulehdessä, että vaalien yhdistäminen voisi nostaa äänestysintoa eurovaaleissa.
- Silloin yhdistäminen voisi toimia, kun kunnallisvaalit ja eurovaalit osuvat aidosti samalle vuodelle, kuten ensi vuonna.

Joukko suomalaisia euroedustajia esittää kunnallis- ja eurovaalien yhdistämistä ensi vuonna. Tarasti ei usko, että kunnallisvaalikausi muutettaisiin viisivuotiseksi eurovaalien tapaan.
- Sitä paitsi viiden vuoden kunnallis- ja eurovaalikaudet sekä neljän vuoden eduskuntakausi tarkoittaisi käytännössä sitä, että joinakin vuosina kaikki kolme vaalia osuisivat samalle vuodelle, Tarasti muistuttaa.

Teknisesti ensi vuoden kunnallisvaalit voitaisiin Tarastin mukaan aikaistaa ensi kesäkuuksi, jolloin europarlamenttivaalit järjestetään. Kiire kuitenkin tulisi, hän sanoo.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.