Tärinä aiheutti halkeamia 1800-luvun kirkkoon

Naapurin rakennustyömaan epäillään aiheuttaneen vaurioita Pälkäneen kirkossa Pirkanmaalla. 1800-luvulla rakennetun tiilikirkon sisäseiniin on ilmestynyt halkeamia, joiden uskotaan aiheutuneen läheisen S-marketin perustustöissä syntyneestä tärinästä.

Rakennusurakasta vastaavan Rakentajat Saarikko Oy:n toimitusjohtajan Jouko Saarikon mukaan työmaan tärinä on ollut normien rajoissa.

Rakentajille tärinän johtuminen kirkon rakenteisiin on ollut yllätys. Rakennusliike aikoo ottaa ensi viikolla käyttöön uusia työmenetelmiä, joista aiheutuu vähemmän tärinää.

Uutta Pirkanmaan Osuuskaupan liikerakennusta tehdään aivan Pälkäneen kirkonkylän keskustaan. Kirkko on noin 25 metrin päässä rakennustyömaasta keskustan halkaisevan Onkkaalantien toisella puolella. Alue on soraharjua. Saarikon mukaan työmaalla on havaittu, että maaperä on varsin kovaa.

(MTV3 - STT)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.