Tarkista ruokavaliosi: Folaatin puutos altistaa masennukselle

Aivoilla ja ruuansulatuksella on yhteys toisiinsa. Tuoreen väitöstutkimuksen mukaan ruokavaliolla on yhteys masennusriskiin.

Itä-Suomen yliopistossa tarkastettavassa tutkimuksessa havaittiin, että yksittäisistä ravintoaineista folaatin puutos saattaa altistaa masennukselle. Folaatti on vesiliukoinen B-ryhmän vitamiini, jota tulisi saada ravinnosta päivittäin.

Väitöstutkija Anu Ruususen mukaan suomalaiset eivät saa tarpeeksi folaattia päivittäisestä ruokavaliostaan väestötasolla.

– Hyviä folaatin lähteitä ovat muun muassa kasvikset, hedelmät ja marjat. Sitä on myös maitovalmisteissa ja lihassa, erityisen paljon maksassa, lisäksi täysjyväviljavalmisteissa, jotka ovat suomalaisilla merkittävin folaatin lähde.

Terveelliset ruokailutottumukset saattavat suojata masennukselta. Ruokavalion tiedetään vaikuttavan muun muassa tulehdustekijöihin,kaikenlaisiin aivojen kasvutekijöihin ja välittäjäainesynteeseihin.

– Masennus on matala-asteisen tulehduksen sairaus, ihan niin kuin sydän- ja verisuonitaudit sekä tyypin 2 diabetes. Tavallaan näiden sairauksien lukeminen erikseen psykiatrisiin ja muihin sairauksiin on aika keinotekoista nykyään, kun tiedetään enemmän: niissä on itse asiassa hyvin samanlainen perusta, Ruusunen huomauttaa.

Omega-3-rasvahappojen yhteyttä masennusriskiin ei sen sijaan tässä tutkimuksessa havaittu.

Tutkimuksessa oli mukana yli 2 000 keski-ikäistä miestä ja heitä seurattiin lähes 20 vuoden ajan.

(MTV3)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.