Tarve elinikäiseen oppimiseen kasvanut

Aikuinen ihminen tarvitsee 5-6 vuoden välein uudelleen koulutusta. Aikuiskoulutuksen merkitystä on korostettava, sanoi saksalainen professori Oskar Negt päivällä Turussa EU-puheenjohtajuuskauden asiantuntijakokouksessa, jossa käsitellään elinikäistä oppimista.

Opiskelijoita luokassa

Negt totesi, että ensin keskityttiin lasten ja nuorten koulutukseen, mutta nyt on jo tarve ihmisen elinikäiseen oppimiseen. -Työ ja toimeentulo ovat tuoneet elämään rakenteellisen muutoksen. Meitä on kohdannut kulttuurikriisi. Sitä taloudellinen kasvu ei ratkaise, sillä tuottavuus vapauttaa ihmiset työstä.

Negt asetti pohdittavaksi, miten ihmisen kuva muuttuu ja mitä merkitystä tekniikalla ja etiikalla on. Hän huomautti, että jo nyt kykenemme kokoamaan uuden ihmisen, vaikka ihmispäätä ei vielä voida siirtää. -Euroopassa ei ole koskaan ollut 15 vuoden aikana niin paljon mullistuksia kuin nyt. Euroopan maat ovat kokeneet sisäisiä kriisejä. En tiedä, mitä sosialismi on, mutta sitä ei ollut ainakaan Neuvostoliitossa. Kansalaisyhteiskunta on demokratian synonyymi, Negt totesi.

Euroopan parlamentin jäsen Heidi Hautala (vihr.) katsoi, että suomalainen kansansivistysliike on uuden muutoksen edessä. -Ihmisten lähiympäristö on pirstoutunut. Miten kasvatamme lapsista ja nuorista aikuisia? Ihmisarvokin on liittynyt aiemmin palkkatyöhön. Joukossamme on paljon syrjäytyneitä ihmisiä, ja meidän on tuettava perheitä, jotka ovat kriisissä, hän listasi. Hautala uskoo, että kansanopistoliike voi avata ongelmiin uusia mahdollisuuksia.
(STT)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.