Tasan 100 päivää juhlavuoteen – tällaisin ehdotuksin lukijat rakentaisivat paremman Suomen

Tulevan juhlavuoden kunniaksi MTV Uutiset haastoi lukijansa ehdottamaan keinoja paremman Suomen rakentamiseksi. Jo alle vuorokaudessa ehdittiin antaa useita ehdotuksia.

– Järjestämällä työttömille oikeita palkkatöitä! Pitämällä hoitajamitoitukset laitoksissa tarpeeksi suurina. Nostamalla minimaalisen pienet eläkkeet ja työttömyyspäivärahat kohtuullisiksi. Leikkaamalla jättisuuret palkat, bonukset ja eläkkeet. Tukemalla suomalaisia sotaveteraaneja, sotaleskiä, sotaorpoja ja sotalapsia, luetteli Tiina Arlin MTV Uutisten Facebook-tilillä.

Vähäosaisten tukeminen nousi muutenkin esiin kommenteissa.

– Jospa Sauli päättäis, että Linnan juhliin kutsutaan vain huono-osaisia. Herrat juhlikoon muualla ja omilla rahoillaan. Arvottais yhtä suuri määrä kuin normaalisti juhlissa on herrasväkee vaikka verotietojen perusteella, Mirja Väänänen ehdotti.

Toisaalta Suomen haluttiin myös tukevan menestymistä.

– Kun menestyy, saa verohelpotuksia ja muuta vastaavaa apua, kun on vaikeaa, saa avukseen sen, mitä tarvitsee elääkseen ja jatkaakseen eteenpäin kohti parempaa tulevaisuutta, visioi Taneli Perätalo.

Myös Suomen suhde Euroopan unioniin ja maahanmuuttokysymyksiin herätti paljon ajatuksia. Kuitenkin myös leikkisemmille ideoille riitti tilaa.

– Ajetaan enemmän karusellissä ja syödään hattaroita, ehdotti Jarmo Nahkamäki.

– Kouluun parempaa ruokaa, käyttäjä susanna_kankare taas Instagram-kuvapalvelussa muistutti työelämää kohti vasta matkaavien tarpeista.

Mikä on sinun ehdotuksesi paremman Suomen rakentamiseksi? Anna oma ehdotuksesi ja jatka keskustelua MTV Uutisten Facebookissa ja muualla sosiaalisessa mediassa.

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.