Tästä Audi-kohussa on kyse

Keskustelua herättänyt Anna-lehden erikoisnumero on tarkoitettu media- ja markkinointiväelle, ei julkiseen levitykseen.

Tuoreessa numerossa Audin myyntijohtajana työskentelevä Esko Kiesi esittelee mielipiteitään naisista ja parisuhteesta. Hänen lausuntojaan on keskustelupalstoilla pidetty sovinistisina ja asenteellisina, toisaalta taas mauttomana vitsinä. Kiesille löytyy toki myös hengenheimolaisia.

Lehdessä Kiesi muun muassa sanoo, että autoja on olemassa moniin eri käyttötarkoituksiin, kuten naisiakin. Hän myös kuvailee naista ilkeäksi otukseksi, joka pystyy manipuloiman ja olemaan ilkeä paljon helpommin kuin mies.

Kiesin mukaan naiset eivät selviä teknisistä ja fyysisistä asioista ilman miestä. Hänen on vaikeaa ymmärtää naisen logiikkaa, eikä hän pidä naisten välisestä peruskateudesta. Tunne-elämänsä vuoksi naiset ovat miehiä huonompia johtaja-asemassa, lisäksi miehet hallitsevat kokonaisuuksia paremmin.

Naisten ulkonäöstä Kiesillä on selkeä mielipide. Hänen on vaikeaa antaa itse hankittua lihavuutta naiselle anteeksi, koska naisen tulee huolehtia itsestään. Kiesin mukaan nainen menettää muotonsa alle seitsemän sentin koroissa - samalla lailla kuin auton ulkonäkö viimeistellään jousituksella ja pyörillä, myös naisen nilkat ja kengät ovat Kiesille tärkeitä. Hän katsookin naista usein kuin uutta autoa.

Kiesi arvostaa suuresti sitä, että nainen silittää hänen paitansa. Ilman tätä ja siivoamista, parisuhde on karrikoidusti sanoen vetelemässä viimeisiään. Kiesi myös kertoo tarvitsevansa naista yhä enemmän sellaisiin tarkoituksiin, joihin nainen on tarkoitettu - pitämään miestä hyvänä ja olemaan haluttava.

Lue myös:

Katso Marjo Lehikoisen juttu MTV3 Katsomosta (Kymmenen uutiset 2.9.2009):

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.