Tästäkö helpotusta lukiolaisten hakutuskaan?

Kevään yhteishaku alkoi tänään yliopistojen osalta. Monella nuorella pohdinta on alkanut jo aikaisemmin, eikä jatko-opiskelupaikan saaminen ole aina helppoa.

Helsingin lukioissa nuorille annetaan nyt ensimmäistä kertaa mahdollisuus tutustua yliopisto-opiskeluun jo etukäteen Minäkö yliopistoon -nimisellä kurssilla, joka alkaa ensi kuussa.

Etu-Töölön lukion opinto-ohjaaja ja kurssin vetäjä Anniina Järvinen kertoo, että kurssi sai alkunsa nuorten omasta toiveesta.

– Idea on lähtenyt liikkeelle pääkaupunkiseudun lukioiden opinto-ohjausta kehittävästä hankkeesta, jonka nimi on Jojo-hanke. Sieltä kaikki lähti ja päätettiin perustaa tällainen kurssi yhdessä yliopiston kanssa. Käytännön kokemukset osoittivat, että nuoret kaipasivat enemmän yhteistyötä koulujen ja yliopistojen kanssa.

Lukiokurssi, johon voi osallistua Helsingin lukioiden 2. ja 3. vuoden opiskelijat, toteutetaan yhdessä Helsingin yliopiston ja Helsingin Avoimen yliopiston kanssa.

– Kurssilla käytetään pelillisyyttä oppimisessa, verkko-alustoja, hieman tällaista uudentyyppistä opetusta. Tilausta on, koska nuoret ovat kiinnostuneet jatko-opiskelumahdollisuuksista ja tarjonta on kuitenkin niin laaja, ja kilpailu kovaa. 

Siirtyminen jatko-opiskeluihin helpottuu?

Kurssin tavoitteena on vetäjien mukaan helpottaa opiskelijoiden siirtymistä lukioista yliopistoon.

– Lukiolainen saa tuntumaa siihen, että minkälaista on yliopisto-opiskelu. Kurssin aikana lukiolaiset tapaavat yliopisto-opiskelijoita. Kurssilla käydään läpi myös hakuprosessia yliopistoihin, eli opiskelija orientoituu kurssin aikana siihen hakemiseen ja oman tulevaisuuden suunnitteluun. Tämä on tarpeen, koska yhä aikaisemmin opiskelijat joutuvat siihen tilanteeseen, että pitää pohtia sitä omaa tulevaisuutta ja näiden lukion yliopistoaineiden merkitystä myös siihen tulevaan hakuun, Järvinen listaa.

– Tämä tulee lisäksi vielä ajankohtaisemmaksi ensi syksynä, kun yhteishaku uudistuu. Yhteishaku-uudistus tulee voimaan ensi syksystä. Tällöin ammattikorkeakoulujen ja yliopistojen haku tulee yhtenäiseksi, muistuttaa Järvinen.

Kurssi halutaan pysyväksi osaksi kurssitarjotinta

Helsingin lukioiden opiskelijat pystyvät tällä hetkellä tutustumaan kurssin kautta vain yliopistomaailmaan, mutta Järvisen mukaan tulevaisuudessa on tarkoitus saada mukaan myös ammattikorkeakoulut.

– Tällä hetkellä yhteistyö on yliopiston kanssa, mutta tarkoituksena on laajentaa tätä kurssia. Se alkaa nyt pilottina Helsingin yliopiston ja Helsingin Avoimen yliopiston kanssa. Tämä on soveltava kurssi, eli niin sanotusti vapaavalintainen kurssi.

Lisäksi kurssin on tarkoitus jäädä osaksi Helsingin lukioiden opinto-ohjauksen kurssitarjontinta.

– Jokaisella lukiolla on toki jo nyt tutustumisia yliopistoilla ja muissa jatkokoulutuspaikoissa, mutta kurssilla sitä yliopistoarkea pääsee eritavalla näkemään ja samalla tekemään sitä omaa pohdintaa. Ja porkkanana vielä yksi kurssi, Järvinen kertoo.

Kevään yhteishaku jatkuu huhtikuun alkuun. Erillisvalintojen hakuajat vaihtelevat yliopistoittain. Ammatillisen koulutuksen ja lukioiden yhteishaku alkoi jo helmikuussa.

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.