Mainos

Tatu ja Patu -näyttelijät riemuitsevat jouluelokuvastaan: Normaaliuden metsästäminen on turhaa puuhaa

Suositut lastenkirjahahmot, Outolassa asustavat, Tatu ja Patu nähdään ensimmäistä kertaa valkokankailla 19.10. Tatu ja Patu ovat epänormaaleja ja siksi hauskoja. Eivätkä edes lapsia!

Näyttelijät nostavat elokuvan teemoista esiin normaaliuden käsitteen.

– Mikä yhdelle on normaalia, tai yhdessä paikassa on normaalia, voi olla toiselle ihan epänormaalia, kertoo Tatua näyttelevä Antti Holma.

– Tatu ja Patu ovat fantasiaentiteettejä, jotka tulevat todellisuutemme ja tutkailee tätä meidän normaaliuttamme ja asettaa sen mittakaavan – mikä täällä on normaalia ja mikä ei, pohtii Patu eli Riku Nieminen.

Niin onkohan meistä kukaan oikeasti normaali?

– Se on niin muuttuva tila, että kannattaako sitä ruveta edes hirveästi metsästämään, tuumii Holma.

Yksityiskohtien kautta erilaisuuden rikkauteen

Puhuessaan kirjoistaa ja niiden pohjalta tehdystä elokuvasta esiin nousee useasti yksityiskohdat ja niiden rikkaus. 

– Aino ja Sami eli kirjojen tekijät näkevät aivan hirveästi vaivaa, kertoo Holma.

17:sta Tatu ja Patu -kirjaa on myyty jo yli miljoona kappaletta. Suosion salaisuutena tekijä pitää juurikin viitseliäisyyttä ja pitkäjänteisyyttä.

– Ehkä se on se työmäärä. Lapsille pitää tehdä tosissaan ja täysillä, ihan niin kuin aikuisillekin. Ja näistä kirjoista tykkääminen ei ole iästä, vaan tietynlaisesta huumorintajusta kiinni, kertoo Aino Havukainen, joka on tehnyt kirjat yhdessä puolisonsa Sami Toivosen kanssa.

"Kaikkia pitää kunnioittaa"

Havukainen on toiminut myös elokuvan käsikirjoittajana. Elokuvan yhtenä päänäyttelijänä hurmaa espoolainen Eedit Patrakka. Patrakan mukaan elokuva kuvastaa erilaisuuden rikkautena. 

– Me olemme kaikki erilaisia ihmisiä, mutta silti me samanarvoisia. Kaikkia pitää kunnioittaa, Veeraa näyttelevä Patrakka kiteyttää. 

Vaikka aikuiset esittävät pääkaksikkoa, allekirjoittaneelle tulee yllätyksenä, että Tatu ja Patu eivät ole kirjoissakaan lapsia.

– He ovat aikuisia. Eivät he ole lapsia kirjoissakaan. Vaikka he ovat pieniä ja isopäisiä. Tai ehkä he ovat enemmänkin nuoria miehiä. Heillä kasvaa jo sänkikin, kertoo Havukainen. 

Ja se Outola – sen sijainnista Havukaisella ei ole aavistustakaan. Onko sinulla?


Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.