Täydellinen kuunpimennys punersi taivaalla

Tähtiharrastajat saivat ihailla varhain aamulla täydellistä kuunpimennystä.

Taivaalla näkyi tänä aamuna täydellinen kuunpimennys. Täyspimennys syntyy, kun täysikuu kulkee Maan varjon halki. Pimentynyt Kuu on väriltään punertava.

Pimennys alkoi Kuun siirtymisellä puolivarjoon kolmen aikaan yöllä. Täyspimennossa Kuu oli kaikkiaan puolisentoista tuntia varttia vailla seitsemään saakka.

Seuraavan kerran täydellinen kuunpimennys näkyy Suomessa maaliskuussa 2007.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.