Täysosumat aiheuttivat lottoryntäyksen Karkkilaan

Karkkilaa kohdannut uskomaton lottotuuri on aiheuttanut paikkakunnalla melkoisen pelihuuman. Kaupungin linja-autoaseman R-kioskilla nähtiin viime lauantaina kaikkien aikojen lottoryntäys, kun voittojen innoittamat pelaajat raksivat molempien lottojen kuponkeja ennätystahtiin.

- Koskaan ei ole ollut tällaista työvuoroa ja ihmispaljoutta. Tämä on tietysti meille hieno juttu ja Viking Loton pelimyynti on kasvanut huimasti, kertoo Karkkilan linja-autoaseman R-kioskin myyjä Katja Sainio.

Voittoputken jatkumiseen uskovat pelaajat ovat käyneet pelaamassa Viking Lottoa Karkkilassa naapurikunnista asti.

Viking Lotossa on alkuvuoden aikana arvottu Suomeen kolme täysosumaa, jotka kaikki ovat 9 000 asukkaan Karkkilaan.

Karkkilan voittoputki alkoi tammikuussa, kun toisella kierroksella 360 500 euron päävoitto napsahti Siwassa pelattuun 10 hengen porukkapeliin.

Viikkoa myöhemmin linja-autoaseman R-kioskilla pelattu viiden hengen porukkakuponki nappasi 250 000 eurontäysosuman. Viimeisin, 1,5 miljoonan euron täysosumapotti napsahti Karkkilaan viime kierroksella, samalla R-kioskilla pelattuun riviin.

(MTV3)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.