Tehopartiointi lisännyt lähiliikenteen lipunmyyntiä

Niin sanotun nollatoleranssikampanjan aikana juopottelu, tupakointi ja häiriköinti ovat vähentyneet selvästi etenkin lähijunissa. Kampanjan myötä lähijunien lipunmyynti onkin noussut yli kymmenen prosenttia.

Tehopartiot ovat rauhoittaneet pääkaupunkiseudun joukkoliikennettä. Pari kuukautta kestäneen kampanjan aikana on saatu kuriin viinan juontia, tupakointia ja häiriköintiä.

Häiriköiden määrä on pudonnut alle puoleen nollatoleranssikampanjan aikana.

- Alkoholin nauttiminen on sivistyneempää, ja se on lähes tulkoon loppunut kokonaan junissa ja asemilla, sanoo järjestyksenvalvoja Petteri Holopainen.

Junien rauhoittuminen on tuonut toivottua lisäystä lipunmyyntiin. Konduktööri Tauno Keräsen mukan VR:n lähijunat ovat kasvattaneet lipunmyyntiään kampanjan myötä peräti 12 prosenttia.

Taustalla matkustajien kokema turvattomuus

Tehopartiointiin lähdettiin, koska joka neljäs matkustaja vältti junien metrojen ja raitiovaunujen käyttämistä erityisesti viikonloppuisin häiriköiden pelon vuoksi.

Partioon on kuulunut lipuntarkastajien lisäksi vartijoita. Viranomaisten mukaan tehopartiointi on muuttanut asenteita. Nyt pullot pannaan piiloon, ja matkustajat uskovat ja luottavat taas henkilökunnan sanaan.

Tilanne ei kuitenkaan ole muuttunut niin selkeästi raitiovaunuissa ja metroissa, joissa häiriköitä ja liputtomia on yhä runsaasti.

Tehopartiointi jatkuu kesällä junissa. Vartijat vähenevät metroista ja raitiovaunuista, mutta liputtomat yritetään saada kuriin 60 tarkastajan voimin.

(MTV3)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.