Tehy: Kaikki huomio sovittelutyöhön

Tehy keskittää voimavaransa ratkaisumallien hakemiseen ja edellyttää samaa myös työnantajalta ja valtiolta. Samalla Tehy on lisännyt työtaistelukohteiden määrää.

Tehyn valtuusto kehottaa hoitajakiistan osapuolia keskittymään täydellä tarmolla sovittelutyöhön.

Valtuuston mukaan sovitteluratkaisun löytyminen on ainoa keino taata potilasturvallisuus. Tehy keskittää kaikki voimavaransa ratkaisumallien hakemiseen ja edellyttää samaa myös työnantajalta sekä valtiolta.

Neuvottelujen vauhdittamiseksi Tehy laajentaa tänään joukkoirtisanoutumisia niin sanotulla toisella aallolla, jossa on mukana yli 3 600 työsuhteista tehyläistä jo mukana olevien noin 12 000 henkilön lisäksi.

Laajentuminen vaikuttaa jo mukana olevien paikkojen lisäksi kokonaan uusissa kohteissa.

Varasuunnitelmat uusiksi

Työtaistelun laajennus joudutaan huomioimaan sairaalaoissa. Esimerkiksi Varsinais-Suomen sairaanhoitopiiriin tarkkoja tietoja uusista irtisanoutujista ei ole tullut. Tietoa ei ole myöskään siitä, miten irtisanoutumiset kohdentuvat Tyksiin ja piirin muihin sairaaloihin.

- Minä en ole nähnyt vielä minkäänlaista uutta listaa. Jos sellainen on toimitettu, en tiedä kenelle, sanoo sairaanhoitopiirin johtaja Aki Lindén.

Ellei sopua synny sairaanhoitopiiri on Linde'nin mukaan valmistautunut kutsumaan töihin uuden lain perusteella 130 hoitajaa.

- Luku perustuu ensimmäiseen listaan. Jos toinen huomioidaan, tilanne on tietysti aivan toinen, sanoo Linde'n.

Sairaanhoitopiiri on varautunut työtaisteluun Tyksissä siirtämällä kiireettömiä leikkauksia ja hoitoja. Kiireellisen hoidon turvaamiseksi 350 hoitajaa on sijoitettu uudelleen päivystys-, teho- ja ensiapuosastoille.

Tehyn alueasiamiehen Kirsti Tuomisen mukaan uudella joukkoirtisanoutumislistalla on sairaanhoitopiirin alueelta 595 nimeä. Mukana on hoitajia myös sairaaloista, joiden piti aluksi jäädä työtaistelun ulkopuolelle.

Ensimmäisellä listalla irtisanoutumisestaan ilmoitti 850 tehyläistä. Toista joukkoirtisanoutumislistaa tehyläiset lähtivät keräämään vastalauseeksi eduskunnassa tekeillä olevalle potilasturvalaille. Lain perusteella hoitajat voidaan pakottaa työhön sakon uhalla.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.