Tehyn työtaistelu iskee suoraan Husin sydämeen

Lasten ja nuorten tilanne on erittäin huolestuttava, sillä Lastenklinikan sairaanhoitajista 78 prosenttia on ilmoittanut irtisanoutuvansa. Kirurginen sairaala suljettaisiin kokonaan, jolloin elinsiirrot loppuisivat koko Suomessa. Jorvissa ja Lohjalla ei synnytettäisi ja Vantaan perusterveydenhuolto lamaantuisi.

Tehyn työtaistelu kohdistuu Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirissä (Hus) kaikkein kriittisimpään toimintaan kuten lapsiin, synnytyksiin, kirurgiaan ja päivystyksiin. Myös laboratoriossa ja röntgenissä irtisanoutumiset uhkaavat yksiköitä, joiden palvelut ovat kiireellisintä ja vaativinta hoitoa.

Husin mukaan esimerkiksi lasten ja nuorten sairauksien tilanne on huolestuttava, koska Lastenklinikan sairaanhoitajista 78 prosenttia ja Lastenlinnan hoitajistakin yli puolet on ilmoittanut irtisanoutuvansa. Henkilökuntaa on vaikea korvata, koska työ vaatii erikoisosaamista.

Meilahdessa valtaosa leikkaussaleista jouduttaisiin sulkemaan.

Irtisanoutumiset iskisivät synnytyksissä pahiten Kätilöopiston sairaalaan, Naistenklinikkaan, Jorviin sekä Lohjan sairaalaan. Synnytykset lopetettaisiin kokonaan Lohjalla ja Jorvissa. Päivystyksessä puolestaan irtisanoutumiset kohdistuisivat varsinkin Meilahteen ja Peijakseen.

Helsingissä aiotaan sulkea kokonaan Marian ja Kirurginen sairaala, jonka alasajossa vaarantuisivat elinsiirrot ja palovammojen hoito koko Suomessa. Kirurgisessa tehdään myös leukakirurgiaa kaikkialta Suomesta tuleville potilaille. Töölön sairaalassa ei ehkä pystyttäisi ottamaan ollenkaan röntgenkuvia, ainoastaan Meilahdessa.

Myös Vantaan perusterveydenhuolto takkuaisi pahasti, sillä Vantaan laboratorionäytteet analysoidaan HUSin labrassa. Verensiirroissa olisi myös suuria ongelmia.

Husin johto pitää tilannetta erittäin vakavana. Sen mukaan potilaiden riittävä ja turvallinen hoito on vaikea taata, jos henkilöstön irtisanoutuminen toteutuu Tehyn suunnittelemassa mitassa.

Lapissa työtaistelu tyhjentäisi osastot

Hoitajien ammattiliiton Tehyn joukkoirtisanoutumiset tyhjentäisivät Lapin keskussairaalan kriittiset osastot lähes sataprosenttisesti.

Keskussairaalan teho-osaston, leikkaus- ja anestesiaosaston, laboratorion, röntgenin ja päivystyspoliklinikan lähes kaikki sairaanhoitajat ovat sitoutuneet irtisanoutumaan työstään, jos palkkaneuvotteluissa ei löydy ratkaisua.

Joukkoirtisanoutuminen vaarantaisi myös päivystyksen ja kiireellisen hoidon saatavuuden. Tällä hetkellä Lapissa varaudutaan toimintojen uudelleenjärjestämiseen, jos joukkoirtisanoutumiset toteutuvat.

Lapin sairaanhoitopiirin johtaja Jari Jokela sanoo, ettei Tehyn keräämä nimilista ole pätevä irtisanoutuminen.

-Kiistaa irtisanoutumisen muodosta ei käydä paikallisesti, vaan asia ratkaistaan valtakunnallisesti Kunnallisen työmarkkinalaitoksen ja Tehyn neuvottelijoiden kesken, Jokela toteaa.

Tehyn Rovaniemen paikalliset toimijat toimittivat joukkoirtisanoutumiseen osallistuvien nimilistat sairaanhoitopiirin johdolle tänään.

Nimilistassa on kaikkiaan 452 tehyläistä sairaanhoitajaa, joiden työ- ja virkasuhteet päättyvät marraskuun 19. päivä. Sairaanhoitajien määrä on noin 60 prosenttia koko Lapin sairaanhoitopiirin sairaanhoitajien määrästä.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.