Teinipojat nöyryyttivät ja alistivat seksuaalisesti kaveriaan Pirkanmaalla – kuvasivat törkeän teon videolle

Pirkanmaan käräjäoikeus on tuominnut kaksi teini-ikäistä poikaa ehdolliseen vankeuteen kolmannen nuoren miehen alistamisesta ja pahoinpitelystä.

Mieshenkilöt katsottiin syyllisiksi nuorena henkilönä tehdyihin pahoinpitelyyn, pakottamiseen seksuaaliseen tekoon ja törkeään kunnianloukkaukseen.

Nuoret miehet olivat keväällä 2014 pakottaneet uhrinsa alistumaan seksuaalisen teon kohteeksi, väkivallalla pakottamalla.

Tekijät ovat ilmeisesti ystäviä keskenään ja samanikäisiä. Tekijöistä ainakin toinen on ollut teon aikaan 16-vuotias. Iltalehden mukaan uhri oli tekijöiden kanssa samanikäinen poika.

Pojat kaatoivat ensin uhrin lattialle ja löivät tätä vessaharjalla useita kertoja muun muassa käteen, takapuoleen ja takareiteen. Samalla toinen poika piti kiinni uhrista.

Tämän jälkeen toinen pojista piti edelleen kiinni, kun toinen veti uhrin housut alemmaksi ja yritti työntää vessaharjaa tämän peräaukkoon ainakin kahteen otteeseen.

Lisäksi uhria on halvennettu siten, että pojat kuvasivat teon videolla. Tämän videon he jakoivat kännykän whatsapp-ryhmään, jonka kautta video päätyi nähtäväksi ja välitettäväksi lukuisille henkilöille. Oikeuden mukaan kunnianloukkaus on kokonaisuutena arvostellen törkeä.

Kaksi nuorta miestä tuomittiin teoista 45 päivän ehdollisiin vankeusrangaistuksiin. Lisäksi he joutuvat korvaamaan uhrille 3700 euroa kärsimyksestä ja tilapäisestä haitasta.

Vastaajana olleet pojat olivat osittain kiistäneet syytteet. Lautakunnan ratkaisu oli yksimielinen.

Asiasta kertoi ensimmäisenä Aamulehti. 

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.