Teknologiateollisuuden neuvotteluissa loppukiri

Osapuolten näkemykset palkankorotuksista ovat vielä kaukana toisistaan. Jos sopua ei synny aamukymmeneen mennessä, palataan neuvottelupöytään vasta kesälomien jälkeen.

Neuvotteluissa teknologiateollisuuden työntekijöiden uusista työehdoista yritetään ratkaisua aamuun mennessä. SAK:laisen Metalliliiton puheenjohtaja Erkki Vuorenmaa (sd.) kuvasi ennen illan neuvotteluja osapuolten näkemyseroja palkankorotuksista yhä merkittäviksi.

Takarajana on Metalliliiton valtuuston kokous Helsingissä huomenna kello 10. Jos sopua ei siihen mennessä ole, uuteen yritykseen palataan Vuorenmaan mukaan vasta lomien jälkeen.

Työnantajien Teknologiateollisuuden oli määrä jatkaa illalla neuvotteluja myös STTK:laisen Erton ja akavalaisten ylempien toimihenkilöiden YTN:n kanssa.

STTK:lainen Toimihenkilöunionikin tapaa työnantajat vielä huomenna, vaikka liitto jo ehti arvioida neuvottelujen jäävän syksyyn. Kovin suurin toivein tapaamiseen ei olla menossa, sanoi puheenjohtaja Antti Rinne (sd.).

Sen sijaan TU:n hallitus päätti tänään, että kemian toimihenkilöiden sopimusneuvotteluja jatketaan syksyllä. Palkankorotusten tason lisäksi sopu tyssäsi muun muassa kiistaan siitä, kirjataanko palkankorotukset työnantajan toivomalla tavalla puhtaasti prosentteina vai osin myös sentteinä ja euroina. Jälkimmäinen malli suosii pienipalkkaisia.

Samoja vääntöjä käydään teknologiateollisuuden työntekijöiden neuvotteluissa. Palkankorotusten mitoituksessa Vuorenmaan kanta on selvä: kun kerran käydään liittokierrosta, huomioon on otettava vain kunkin alan oma tuottavuus ja näkymät.

Tavoitteena on kaksivuotinen sopimus. Alkuun on haarukoitu euromääräistä "suhdanne-erää", samaan tapaan mitä kemianteollisuuden työntekijöille äskettäin sovittiin.

Sopimus koskisi noin 120 000:ta työntekijää.

Soveltamisrajan selvittely syksyyn

TU:n ja YTN:n välinen työehtosopimusten soveltamisrajakiista on rauhoitettu pariksi kuukaudeksi. Liittojen yhteinen työryhmä tekee kesän aikana selvityksiä, jonka jälkeen osapuolet jatkavat keskusteluja valtakunnansovittelija Juhani Saloniuksen tukemana.

Liitot kiistelevät siitä, keihin on sovellettava toimihenkilöiden ja keihin ylempien toimihenkilöiden työehtoja. TU on arvostellut, että työnantajat siirtävät toimihenkilöitä perusteetta ylemmiksi toimihenkilöiksi ja heikentävät näin heidän työehtojaan.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.