Telealan lakonuhka pysyy

Tietoliikennealan yrityksiä koskevat lakonuhkat pysynevät voimassa ainakin viikon. Valtakunnansovittelija Juhani Saloniuksen johdolla käyty sovittelu ei tänä aamuna tuottanut tuloksia STTK:laisen Toimihenkilöunionin ja työnantajien välisessä kiistassa. Seuraavan kerran ratkaisua yritetään saada aikaan ensi viikon maanantaina.

Mahdollinen toimihenkilöiden lakko pysäyttäisi TeliaSoneran, Elisan ja parinkymmenen muun yrityksen toiminnan 15. tätä kuuta. Työtaistelu laajenisi myöhemmin myös DNA:han, Fonectaan, Kymen Puhelimeen ja Mikkelin Puhelimeen.

Lakolla ovat uhanneet sekä STTK:lainen Toimihenkilöunioni että ylempiä toimihenkilöitä edustava Akavan YTN. Sovittelusta YTN:n ja Tieto- ja tekniikka-alojen työnantajaliitto TIKLIn välillä ei ole sovittu.

Marraskuun 15. alkavassa lakossa olisi Toimihenkilöunionin mukaan lähes 8000 teleoperaattoreiden toimihenkilöä. Työtaistelun toisen vaiheen piiriin kuuluvissa viidessä yrityksessä lakko alkaisi porrastetusti muutamia päiviä ensimmäisen lakkovaiheen jälkeen. Laajennus toisi mukaan noin 1500 uutta lakkolaista.

Akavalaisten ylempien toimihenkilöiden työtaistelu tietoliikenneyrityksissä alkaisi vaiheittain 16. marraskuuta. Se koskisi Elisan ja TeliaSoneran lisäksi muita Tieto- ja tekniikka-alojen työnantajaliiton suurimpia jäsenyrityksiä. Lakon laajennuksen jälkeen 19.11. sen piirissä olisi noin 4000 akavalaista.

Ammattiliittojen ja Tieto- ja tekniikka-alojen työnantajaliiton neuvottelut ovat jumiutuneet erimielisyyksiin palkoista. Molemmat palkansaajajärjestöt ovat julistaneet alalle ylityökiellon, joka koskee telealan noin 10 000:ta toimihenkilöä. 13:49

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.