Tenojoen lohisaalis jää heikoksi

Riista- ja Kalatalouden tutkimuslaitoksen mukaan laiha lohissaalis on luontaista seurausta viiden hyvän lohivuoden jaksosta.

Tenojoen lohisaalis jää tänä kesänä heikoksi. Joen saalismäärän arvellaan nyt käyvän aallon pohjassa ja lähtevän uuteen nousuun viimeistään kahden vuoden päästä.

RKTL:n tutkijoiden mukaan laiha saalis on luonnollista seurausta takana olevasta viiden hyvän lohivuoden jaksosta.

Lohikantojen erittäin suuri vaihtelu on tutkimusprofessori Jaakko Erkinaron mukaan Tenolle luontaista. Kannat vaihtelevat samanaikaisesti myös muissa Atlantin pohjoisimmissa lohijoissa Pohjois-Norjassa ja Kuolassa. Syynä on se, että lohikantojen vaihteluun vaikuttavat merkittävästi meriolosuhteet, kuten lämpötila ja ravintomäärä.

Erkinaron mukaan 1990-luvun puolivälin jälkeen Tenolla todettiin huonoa poikastiheyttä useana vuonna. Sen seuraukset näkyvät nyt "suurena aukkona" lohikannassa.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.