Teollisuusjärjestöt hakevat ensisijaisesti liittokohtaisia palkkasopimuksia

Keskeisten vientiteollisuuden toimialajärjestöjen mukaan muoto ei ole ratkaiseva syksyn palkkasopimuksessa. Kemianteollisuus, Metsäteollisuus ja Teknologiateollisuus kertovat edelleen pitävänsä lähtökohtana liittokierrosta, mutta muunkinlaiset ratkaisut ovat mahdollisia.

– Muoto ei ole ratkaisevaa. Tavoite on usean vuoden kilpailukyinen ratkaisu, sanoo Kemianteollisuuden toimitusjohtaja Timo Leppä.

Metsäteollisuuden toimitusjohtaja Timo Jaatinen kertoo, että järjestö lähtee edelleen liittokierroksesta, mutta on mahdollista, että syntyy jotakin muuta.

Hän luettelee palkkaratkaisun ehdoiksi, että se on äärimaltillinen ja pitkä eikä sen pidä jäykistää työmarkkinoita.

– Ei yhden koon sukkahousuja. Yritykset ovat eri tilanteessa.

Vientiteollisuuden työnantajajärjestöistä etenkin Teknologiateollisuus on pitänyt tiukasti kiinni liittokohtaisista tai jopa yrityskohtaisista ratkaisuista. Työntekijäliitot vaativat keskitettyä tuloratkaisua.

Liittokierros on myös edelleen Elinkeinoelämän virallinen tavoite, mutta viime aikoina on esiintynyt merkkejä kantojen lientymisestä.

Teollisuus: Väylämaksut pois

Vientiteollisuuden etujärjestöt pitävät väylämaksujen ja windfall-veron poistoa sekä innovaatiotoiminnan tukemista tärkeimpinä vaatimuksinaan hallituksen budjettiriihessä.

Väylämaksujen poisto korvaisi rikkidirektiivin viennille aiheuttamia lisäkustannuksia. Vesi-, ydin- ja tuulivoimalle asetettava windfall-vero lisäisi puolestaan energiakustannuksia.

Vientiteollisuus vaatii ensi viikolla pidettävältä budjettiriiheltä Suomen kilpailukykyä tukevia ratkaisuja.

(MTV3 - STT)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.