Terapeutti: Ajopelkoa voi hoitaa jopa lääkkeillä

Ajopelko saattaa olla niin nolo asia, ettei siihen haeta apua edes ammattiauttajalta, sanoo terapeutti Anniina Kerman.

– Sosiaalisiin pelkotiloihin haetaan paljon apua, mutta ajopelkoon ei. Syy lienee siinä, että se on häpeällinen ja itsetuntoon liittyvä asia. Ihminen kokee olevansa heikko, koska ei suoriudu niin yleisestä asiasta kuten autolla ajamisesta, pohtii Anniina Kerman psykoterapiakeskus Vastaamosta Helsingistä.

Autopelkoinen saattaa lopettaa ajamisen kokonaan. Kerman sanoo pelolle vallan antamisen olevan äärimmäisen huono ratkaisu.

– Pelko lamaannuttaa ihmisen ja haittaa toimintakykyä. Se on kuitenkin tila, joka on voitettavissa.

– Pelko muuttaa aina muotoaan, jos sitä ei käsittele. Voi käydä niin, että ajopelosta syntyykin sosiaalisten tilanteiden pelko.

Lievissä ajopelkotapauksissa Kerman suosittelee itsensä altistamista tilanteille. Eli ajamaan vaan.

– Kun huomaa, että hei minä selviänkin, niin se auttaa pääsemään asian yli.

"Myös miehet pelkäävät ajamista"

Mutta jos puhutaan fobiasta, ovat hoitokeinot järeämmät - jopa lääkitystä voi harkita.

Ajofobiasta kärsivä ihminen lamaantuu tai menettää toimintakykynsä ajotilanteissa tai alkaa vältellä niitä täysin. Myös hikoilu ja sydämentykytys kertovat fobiankaltaisesta pelosta.

Kerman sanoo terapian saattavan auttaa.

– Voi kokeilla viiden kerran terapiaa. Tällaisella lyhyellä hoitomuodolla voi oppia tunnistamaan mitä itsessä tapahtuu sillä hetkellä, ja saada fyysiset oireet ja ajatuskuviot hallintaan.

Kerman suosittelee nuorelle autokoululaisella asian ottamista esiin ajo-opettajan kanssa. Jos pelko vaivaa kauan sitten autokoulun käynyttä henkilöä, pitää syyt selvittää.

– Ensimmäisenä tulee mieleen että henkilö on ollut mukana liikenneonnettomuudessa. Mutta se voi olla myös joku muu trauma, joka aktivoituu ajamistilanteessa.

– Jos taustalla on trauma, voi terapia kestää vuosiakin.

Ajofobiaa voi lievittää myös masennukseen ja ahdistushäiriöön tarkoitetuilla lääkkeillä.

– Lääkitystä en kuitenkaan ensimmäisenä ajopelkoon suosittele, Kerman sanoo.

Kerman uskoo ajopelon vaivaavan sekä miehiä että naisia tasapuolisesti.

– Naisilla pelko on näkyvämpää, koska he puhuvat siitä enemmän. Miesten voi olla vaikea myöntää pelkäävänsä ajamista, hän arvelee.

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.