TV-Opas

Tervekin ihminen voi kuolla influenssaan – rokote kannattaa, vaikka epidemia on jo pitkällä

Influenssarokotteen voi ja kannattaa vielä ottaa. 

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen ylilääkäri Hanna Nohynek muistuttaa, että enää ei välttämättä saa parasta mahdollista suojaa sikainfluenssan jälkeläiseltä. Suojan muodostumiseen menee noin pari viikkoa.

– A-viruksen osalta näyttää siltä, että epidemian huippu olisi saavutettu. Mutta maapalloa kiertää toki muitakin influenssaviruksia, Nohynek sanoo MTV Uutisten haastattelussa.

Ongelmaksi saattaa myös muodostua rokotteen saatavuus.

Rokotteesta on THL:n asiantuntijan mukaan saatu selvää näyttöä. Työikäisillä suojateho on ollut jopa 90 prosenttia. Puolesta kolmeen vuotiailla pikkulapsilla teho laboratoriovarmistetulta A-virukselta on ollut noin 55 prosenttia, ikäihmisillä muutaman prosenttiyksikön tätä korkeampi.

Kaikki eivät usko influenssarokotteen tehoon tai puheisiin vakavasta sairaudesta.

– Ihmiset jakautuvat niihin jotka ajattelevat, että influenssa ei aiheuta vakavaa tautitaakkaa. Usein nämä ihmiset myös ajattelevat, että rokotteesta ei ole heille vastaavaa hyötyä. Sitten ovat ne, jotka ajattelevat, että vähäinenkin suoja on parempi kuin ei ollenkaan. He sitten käyvät rokottautumassa.

Influenssa aiheuttaa vakavan taudin itsessään ja altistaa erilaisille jälkitaudeille, kuten keuhkokuumeelle. Tiedetään, että H1N1-virus hakeutuu nimenomaan keuhkoihin ja aiheuttaa vakavaa hapenpuutetta.

Nohynekin mukaan influenssa ei sinänsä ole mikään omituinen ja uusi asia. Nyt erilaista viimekauteen verrattuna on juuri H1N1-virus.

– Tiedetään että nuoremmille ja aikuisille se voi aiheuttaa hyvin vakavan taudinkuvan ja tervekin ihminen saattaa menehtyä virukseen.

Influenssa ja flunssa saattavat edelleen mennä puheissa iloisesti sekaisin. Aivan varmasti oireista ei voi sanoa, kumpi on kyseessä. Influenssan saa todettua näytteellä.

– Influenssan aiheuttaa influenssavirus A ja B. Flunssan aiheuttaa mikä tahansa hengitystievirus tai bakteeri, kuten Rino, Adeno tai Mykoplasma. Influenssa on huomattavasti vakavampi sairaus. Vanhuksilla ja pikkulapsilla tosin esimerkiksi RS-virus voi aiheuttaa vakavia seuraamuksia, ylilääkäri muistuttaa.

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.